sunnuntai 4. marraskuuta 2012

luonnon auttamisesta kahdella tavalla

On kaksi tapaa auttaa luontoa. Käytännöllinen, tekemisen kautta. Ja tekomahdollisuuksia on lukemattomia. Jokainen on luonnon auttaja, kun valitsee arkielämässä kestävän kehityksen mukaisia juttuja. Kierrätys, muovipussien välttäminen, ekotuotteet, luomukasvisruoka, julkinen liikenne jne, jne.
Toinen tapa on ollut aina tunnettu, mutta nyt uusi kvanttifysiikka ja muut tutkimukset osoittavat, että voimme vaikuttaa ulkoiseen maailmaan ajatustemme voimalla. Kun siunataan vesi, ruoka, luonto se on ajatusten käyttämistä voimallisesti. Vaikutukset ovat todettu lukuisia kertoja jo vuosikymmenien ajan. Kun meditoidaan rauhaa-väkivaltatilastot läheisyydessä laskevat dramaattisesti. Vaikka aina voidaan epäillä haikara pesii-syndroomaa, ja epäilijät ovat tärkeitä, kuitenkin yhä useammat ja useammat tutkimusasetelmat osoittavat tulokseksi sen, että ajatusvoimalla on vaikutus ulkoiseen maailmaan. Luokaamme hyvää ja kaunista, eheää , tervettä maailmaa. Ajattelemalla, rukoilemalla, siunaamalla, toivomalla laulamalla, puhumalla..
Olen nyt poissa tietokoneelta yli viikon. Jos käsiisi sattuu David Wilcockin kirja: Lähdekenttä ja sen lukeminen tuntuu hyvältä, samoin Erkki Lehtirannan Universaalit lait, , kannattaa katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti