keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

laulakaamme. voimistakaamme itseämme ja luontoa

Juuri nyt korona aikana tarvitsemme iloa ja voimaa.  Italialaiset ovat laulaneet parvekkeillaan ja koittaneet pitää iloa yllä. Me voimme tehdä samoin tai laulaa luonnossa puille, vesille, tuulelle-
Englannissa ja ehkäpä maailmassa kaikkialla ihmiset lauloivat puille. Englannissa erityisesti omenatarhoille laulettiin. Lauluryhmät kävivät kullkemassa omenatarhasta toiseen ja lauloivat kasvulauluja.---kasva juuret vahvaksi, omenat suuriksi hyviksi-----. Oli varmaan jokaisella ryhmällä omat sanansa ja musiikkinsa. Silloin tiedettiin musiikin ja laulun, sanojen mahti voima. Vaikka ei ollut näitä nykyajan tutkimuksia asiasta. Nyt on osoitettu musiikin ja laulujen ja pyhien rukouksien vaikuttavan paitsi ihmisen hyvinvointiin myös kasvien kasvamiseen. eipa olekaan ihme, että puhutaan jo musiikilla viljelemisestä tai henkisestä viljelemisestä. tämä spiritual agroekologi on toki vielä vähäistä, mutta käytössä jo monessa paikkaa maailmassa.
Mikäpä sen virkistävämpää kuin laulaa paitsi kavereille---siis alle kymmenen--- niin puille.
TreeSisters järjestö Englannissa on kunnostautunut organisoimalla 8 miljoonan puun istutuksen erityisesti Afrikassa. Nyt järjestö kampanjoi maailmanlaajuisesti, että 50 vuotisjuhliaan pitävä Earth Day 22.4. 2020 juhlistettaisiin laulamalla puille, pikkuporukoissa----siis nyt alle 10---- tai yksin hiljaa hyräillen tai musisoiden rukoillen. Siitäpä hyvä mieli kertyy taas, ja sitä nyt kaivataan immuniteetin vahvistamiseksi näinä koronapäivinä.

2 kommenttia:

  1. Hienoa tekstiä! Juuri näin minäkin ajattelen. Nyt on ilmaantunut koko maailman laajuisia rukousryhmiä. Meillä on siis yhteinen asia kaikilla. Yhteinen terve maailma, jota tulisi suojella. Tarvitaanko siihen enää sotavarusteluja?!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa tekstiä! Juuri näin minäkin ajattelen. Nyt on ilmaantunut koko maailman laajuisia rukousryhmiä. Meillä on siis yhteinen asia kaikilla. Yhteinen terve maailma, jota tulisi suojella. Tarvitaanko siihen enää sotavarusteluja?!!!

      Poista